Mathilda Svinhufvud - Lahjakas uranainen ja presidentin sisar

20.11.2019 klo 11:05

Vanhasta valokuvasta katsoo ulos kaksi pientä pellavapäätä. Lapset ovat lähes samanikäisiä, ja kasvojen yhdennäköisyys on huomattava. Sama leveä otsa, syvällä olevat silmät ja jopa molempien vaaleat hiukset on kammattu päältä litteäksi samaan tapaan. Ilme on vakava kuten 1860-luvun valokuvissa on tapana – tai ehkäpä syynä on myös se, että lapset ovat vain vuotta aiemmin menettäneet merikapteeni-isänsä. Röyhelöhameeseen ja varsikenkiin puettu tyttö on istutettu tuolille. Poika seisoo vieressä tirolilaishenkisessä jakussaan ja lepuuttaa kättään tytön olkapäällä, kuin painaen tätä tuoliinsa. Heitä kutsutaan Pokuksi ja Tytöksi.

Myöhemmin poika kirjoittaa ylioppilaaksi ja lähtee lukemaan lakia. Hän työskentelee hovioikeudessa ja senaatin lainvalmistelutoimikunnassa, osallistuu valtiopäivätoimintaan ja valmistelee lakia, joka johti yksikamariseen eduskuntaan ja naisten äänioikeuteen. Hänestä tulee kihlakunnantuomari, kansanedustaja, eduskunnan puhemies. Hänet karkotetaan Siperiaan poliittisen toimintansa vuoksi, josta palattuaan hän johtaa Suomen itsenäisyyssenaattia. Myöhemmin hänestä tulee pääministeri ja tasaval- lan presidentti.

P. E. Svinhufvudin (1861–1944) kuollessa hautajaisiin osallistui valtion korkein johto presidentti Risto Rytiä ja marsalkka Mannerheimiä myöten sekä useita ulkovaltojen edustajia. Jo elinaikanaan hänestä julkaistiin useita elämäkertoja ja juhlakirjoja, ja tuoreimmat Svinhufvud-tutkimukset ovat aivan viime vuosilta. Oman osuutensa elämäkerroista on saanut 2000-luvulla myös rouva Ellen Svinhufvud.

Mutta entä kuvan Tyttö? Presidentin isosisko Mathilda Svinhufvud (1860–1941) mainitaan poikkeuksetta presidenttiparin elämäkerroissa, ja hänen lapsuuskuviaan on painettu kymmeniin kuuluisammista sukulaisista kertoviin kirjoihin. Mutta kuka oli Mathilda ja millainen oli hänen kohtalonsa?

Vuonna 1865 otetussa valokuvassa 5-vuotiaana poseeraavan Mathildan elämää sukupuoli leimasi muillakin tavoin kuin kuvan pönäkän röyhelöhameen muodossa. Johtuen tyttöjen heikommista jatko-opintomahdollisuuksista ja perheen taloudellisesti tiukasta tilanteesta Mathildalla ei ollut mahdollisuuksia vastaavaan koulutukseen kuin veljellään. Sen sijaan hän kävi kahdeksan luokkaa ruotsinkielistä Fruntimmerskolan i Helsingfors -tyttökoulua, jossa opiskelutovereihin lukeutui varhaisiin naistaiteilijoihimme kuuluva Anna Sahlstén. Myös Mathilda oli taiteellisesti lahjakas. Ehkä juuri jaettu kiinnostus taiteeseen toimi kimmokkeena naisten ystävyydelle, josta todistavat Pehr ja Ellen Svinhufvudin kotitilalle Kotkaniemeen Mathildan kautta päätyneet Sahlsténin maalaukset.

Taiteilijan ura ei kuitenkaan ollut naisille helppo tie 1800-luvun Suomessa. Jo taideopinnoissa naiset olivat miehiä heikommassa asemassa, koska arvostetuimmat opinahjot eli eurooppalaiset taideakatemiat olivat pääsääntöisesti heiltä suljettuja ja yksityisissä akatemioissa opiskelu edellytti varakkaan perheen tukea. Myös kritiikissä naistaiteilijat saivat kamppailla kaksoisstandardin kanssa, joka edellytti heiltä mukautumista feminiinisyyden normeihin mutta samalla tuomitsi naisille sopivina pidetyt aiheet harrastelijamaisina todellisen taiteen ulkopuolelle. Monen ura myös katkesi avioliittoon. Toimeentulo oli myös usein tiukassa, ja moni taiteilijan tielle lähtenyt nainen joutui hankkimaan toisen ammatin itsensä elättääkseen. Anna Sahlstén esimerkiksi toimi piirustuksenopettajana ja ehti maalata lähinnä lukukausien ulkopuolella.

Ehkä juuri naistaiteilijoiden uran eteen kasatut vaikeudet olivat syy siihen, ettei Mathilda koskaan toivonut taiteesta itselleen ammattia. Olihan perheen taloudellisesti epävarma asema varjostanut Mathildan ja Pehrin lapsuutta, ja vielä 1910-luvulla Pehr kehotti taiteilijan ammatista haaveillutta Mary-tytärtään opiskelemaan toimeentulonsa turvatakseen mieluummin hammaslääkäriksi. Ehkä tässä esikuvana olivat myös Mathilda-tädin valinnat?

Mathilda valitsi järkevän virkamiesuran. Valmistuttuaan hän teki kymmenen vuoden ajan sijaisuuksia kirjastoamanuenssina ja kirjastonhoitajana sekä Helsingin raastuvanoikeudessa ja Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konttorissa, jossa myös hänen äitinsä Olga Svinhufvud leskeksi jäätyään työskenteli neljän vuosikymmenen ajan. Vuonna 1886 Mathilda sai ylimääräisen kamarikirjurin tehtävän postihallituksessa, josta hänelle avautui kaksi vuotta myöhemmin vakituinen virka. Hän työskenteli postihallituksessa aina eläköitymiseensä 1926 saakka. Ellen Svinhufvudin elämäkerran kirjoittaneen ja postihallitusta aiemmin tutkineen Maritta Pohlsin mukaan kyseessä oli aikakaudelle tyypillinen naimattoman säätyläisnaisen työura: ensin pitkä kausi sijaisuuksia ja sitten virka, jossa ei ollut suuria mahdollisuuksia edetä.

Päivätyön rinnalla Mathilda Svinhufvudin elämään sisältöä toivat harrastukset ja lukuisat sukulaiset. Mathilda asui äitinsä Olga Svinhufvudin kanssa Helsingin Kruununhaassa, jossa asuivat vain parin korttelin päässä myös Pehr ja Ellen Svinhufvud Helsingin-vuosinaan. Sukulaisnaiset olivatkin aktiivisesti mukana suurperheen elämässä. Edes Pehrin ja Ellenin muutto Kotka-niemeen ei katkaissut yhteyttä, vaan vanhempien lasten lähtiessä kouluun Helsinkiin asettuivat he asumaan Mathildan ja Olgan hoiviin. Kesiä naiset viettivät Olga Svinhufvudin perintötilalla Mehtoniemellä ja siirtyivät vasta myöhemmin Pehrin ja Ellenin Kotkaniemeen. Olga Svinhufvud vietti Kotkaniemessä myös viimeisen elinvuotensa ja kuoli Mathildan sanoin »poikansa, ilonsa ja ylpeytensä» luona 1921. Mathilda sai 60-vuotiaana totutella ensimmäistä kertaa elämässään asumaan yksin.

Suvun ja työn ohella taide säilyi läpi vuosien tärkeänä osana Mathildan elämää. Virkatyön rinnalla naimattomalla uranaisella jäi aikaa maalata. Maalausharrastus kuului olennaisena osana sivistyneistön naisten kasvatukseen ja jatkui Mathildan kohdalla läpi elämän. Sukulaiset muistelevat Mathildan suorittaneen opintoja Taideyhdistyksen piirustuskoulussa, ja jopa kopioineen tauluja Saksassa. Suvun hallussa onkin edelleen joitakin Mathildan öljyväritöitä sekä posliinimaalauksia. Kotkaniemen kokoelmissa puolestaan on Pehr ja Ellen Svinhufvudille heidän 40-vuotishääpäivänänsä kunniaksi 30.12.1929 lahjoitettu silkkikantinen vihko, joka kerto pariskunnan elämästä runoin ja kuvin. Lahjan ovat antaneet Mathilda ja hänen serkkunsa Anna Poppius, ja museon henkilökunta epäilee kuvitusta Mathildan tekemäksi.

Maalausharrastuksen lisäksi Mathilda myös kirjoitti ja luki satuja sukulaislapsille. Jo lapsena äidin lapsilleen lukemia Raamatun kertomuksia kuunnellessa häntä oli kiehtonut mielikuvituksellinen tarina Danielista leijonien luolassa, kun Pehriin teki vaikutuksen viimeinen tuomio. Mathilda ei kuitenkaan julkaissut kirjoituksiaan yhtä poikkeusta lukuun ottamatta: P.E. Svinhufvudin juhlakirjasta 1931 pääsemme lukemaan Mathildan elävästi kertomia lapsuusmuistoja veljestään.

Kaikkein rakkain Mathildan taideharrastuksista oli kuitenkin sukulaisten mukaan valokuvaus. Siihen riitti aikaa etenkin kesäisin Mehtoniemessä, jossa hänellä oli myös pimiö kuvien kehittämiseen. Valokuvaus ylipäätään oli uusi, 1800-luvun lopulla naisille avautunut alue, jolle ei vielä ollut muodostunut yhtä tiukkoja sukupuolisidonnaisia käytäntöjä kuin perinteisemmille taiteenaloille. Suomessa olikin 1800-luvun lopulla useita naisten pyörittämiä valokuvausstudioita. Mathilda valokuvasi kuitenkin omaksi huvikseen ja ikuisti etupäässä oman perhepiirin elämää.

Nykytutkijalle Mathilda Svinhufvudin tarina avaa näkymiä niihin mahdollisuuksiin ja rajoitteisiin, jotka vielä 1800-luvun lopulla määrittivät säätyläisnaisten elämää. Vaikka naisten työssäkäynti oli huomattavasti nykyistä harvinaisempaa, Mathilda kykeni jo tuolloin luomaan uran ja tilan, jotka mahdollistivat itsenäisen elämän ja itsensä toteuttamisen taideharrastuksissa.

Eric Sundströmin ateljeessa Helsingissä asusta päätellen 1890- tai 1900-luvulla otetusta muotokuvasta katsoo ulos nainen, jonka vakaa katse kertoo itsenäisyydestä ja oman paikan löytämisestä.

Petra Lehtoruusu FM, taidehistorian tohtorikoulutettava SKS:n tutkimusosasto ja Helsingin yliopisto

Tietoja artikkeliin ovat antaneet: Kotkaniemen museo ja Leena Svinhufvud.

Painetut lähteet:
Juva, Einar W. 1957: P. E. Svinhufvud I 1861-1917. WSOY, Porvoo.
Konttinen, Riitta 2008. Naistaiteilijat Suomessa keskiajalta modernismin murrokseen. Tammi, Helsinki.
Pohls, Maritta 2011: Ellen Svinhufvud. Suomalainen säätyläisnainen maalta. Otava, Helsinki.
Svinhufvud, Mathilda 1931: »Mehtoniemen Pekka». Itsenäinen Suomi 12/1931.

 

Ritarikatu 1
FI-00170 Helsinki

 

+358 10 411 7260
kansli@riddarhuset.fi

 

© 2020 / Privacy policy